Erilaiset kiihottimet, hierovat ja kiihottavat sekä naisen että miehen intiimialueita sekä erogeenisiä pisteitä.
Kiihotin on seksilelu, josta todella on moneksi: kädessä pidettäviä ja päälle puettavia.
Kiihottimien ulkonäkö, materiaali ja värit vaihtelevat mitä mielikuvituksellisimman näköisistä eläimistä sauvan muotoiseen hieromalaitteeseen.
Kaikille kiihottimille on yhteistä niiden kiihotusta, seksuaalista nautintoa ja mielihyvää tuova tarkoitus.
Tunnetuimpia kiihottimia valmistavia merkkejä ovat Satisfyer, We-Vibe ja Womanizer.
Kiihottimet ovat yleensä muotoiltu niin, että ne stimuloivat ja hierovat joko pelkästään klitorista tai klitorista ja emätintä yhtä aikaa. Kiihottimia kannattaa kuitenkin kokeilla mielikuvituksellisesti kehon eri kohtiin.
Niskan hellävarainen kutittelu, nännien kiusoittelu tai kivesten kautta kiihottaminen onnistuvat erinomaisesti kiihottimien avulla.
Myös runsaasti herkkiä hermoja sisältävien välilihan ja peräaukon alueiden hieromista ja kiihottamista kannattaa kokeilla.
Kiihottimien kanssa on tarvittaessa hyvä muistaa liukuvoide.
Myös erilaiset stimuloivat voiteet ja geelit ovat kokeilemisen arvoinen lisä kiihottimien seuraksi.
Erilaisista tuntopuutoksista kärsivät ihmiset voivat saada uusia tuntemuksia kiihottimen tärinän avulla.
Ergonomisesti muotoillut, varrelliset ja päällepuettavat kiihottimet voivat helpottaa itsetyydytystä liikuntarajoitteisilla ihmisillä.
Joskus myös orgasmin edellytyksenä on klitorikseen kohdistuva, jatkuva stimulaatio ja värinä.
Kiihottimien materiaalit, toiminnalliset ominaisuudet, ulkonäkö ja värit vaihtelevat runsaasti, joten jokaiselle löytyy varmasti mieleisensä.
Ne ovat erinomaisia välineitä naisen ja miehen yksityisiin hetkiin, esileikkiin ja yhdynnän aikana käytettäväksi.
Tutustu ja kokeile rohkeasti!
Laadustaan tunnetun Mystim-sarjan klitoriskiihotin on kaunis kuin mikä! Kätevästi sormien välissä pidettävää klitoriskiihotinta voidaan käyttää yhdynnän aikana, esileikissä sekä naisen sooloseksissä.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Heart’s Desire -klitoriskiihotin on pieni ja söpö, mutta tuottaa suurta nautintoa ja jännitystä! Paljon mahtuu pieneen pakettiin, sillä Mystimin sähköä johtava klitoriskiihotin sekä värisee että antaa sähköimpulsseja...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tyylikkäästi kuvioitu ja mielenkiintoisesti muotoiltu tummansininen klitoriskiihotin on tehokas ja hiljainen. Kompaktin kokoisessa klitoriskiihottimessa on 10 tehokasta värinäohjelmaa. USB-ladattavassa ja muistitoiminnolla varustetussa wand-tyyliä imitoivassa klitoriskiihottimessa on laajahko...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tämä herkkutatti saa veden nousemaan kielelle, vaikka et sienien ystävä olisikaan! Hauskan näköisessä hieromalaitteessa yhdistyvät kekseliäs ulkonäkö...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!CalExoticsin Pixies Exciter on pieni, mutta pippurinen vibraattori, ja sen kymmenen (10) eri värinävoimakkuutta takaavat varman nautinnon. Tämä näppärän kokoinen ”herkkusieni” sopii käteen kuin käteen...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Vihdoinkin imevä huulipunavibraattori! Tätä ovat kaikki naiset odottaneet.
Raikkaan värinen, näppärän kokoinen ja taatusti nautinnollinen huulipunan muotoinen klitoriskiihotin toimii suureen suosioon nousseen painaaltoteknologian tavoin imien klitorista todella kiihottavalla tavalla.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Voimakastehoinen, silikoninen kuulavibraattori, joka tarjoaa hekumaa ja nautintoa vaikka koko keholle ja saa sinut vaikeroimaan nautinnosta! Se on myös "älykäs" seksikumppani: yhdistä se FeelConnect- tai Svakom-sovellukseen ja käyttömahdollisuudet sen kuin laajenevat: voit mm.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Löydä tähtienvälinen nautinto Pulse Galaxien avulla! Tämä SVAKOM-sarjan klitoriskiihotin yhdistää innovatiivisen teknologian, tyylikkään muotoilun ja kiihottavan nautinnollisen kokemuksen!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Special Rabbit tietää, mistä naruista vetää. Nimittäin tämä pikkuveijari osaa rytmikkäästi väristä ja nuolla samanaikaisesti! Toisessa päässä herkkiä alueita hyväilevät värisevät "pupunkorvat"...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Special Rabbit on kaikkea muuta kuin tavallinen lelu – tämä pikkuveijari yhdistää värisevän kiusoittelun ja rytmikkään nuoleskelun tavalla, joka saa jalat tutisemaan. Toisessa päässä herkkiä alueita hyväilevät värisevät "pupunkorvat"...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Soikean sulavasti muotoiltu sekä hauskalla ja käytännöllisellä pyrstönmallisella hännällä varustettu Teazersin kuulavibraattori tarjoaa kiihottavia värinöitä joko suoraan kuulasta säätämällä tai kaukosäätimen avulla.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tämä ihana ja suloinen Teazers brändin pikkuhousuvibraattori on myynnissä yksinoikeudella vain Kaalimadolla!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Teazers-sarjan ihanainen vaginapumpun ja klitoriskiihottimen yhdistelmä on USB-ladattava, motorisoitu ja laadukkaasta silikonista valmistettu pumppu vaginan, klitoriksen sekä häpyhuulten kokonaisvaltaiseen stimulointiin.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tämä energinen, taskuunsopiva klitoriskiihotin lupaa tehdä sinulle hyvää! Siinä on laadukas silikoninen pinta, kaartuva pää, tehokas värinä ja hiljainen ääni. Voit kiihottaa Posh -kiihottimella klitorista, nännejä...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!We-Viben laadukas Jive-kuulavibraattori saa sinut tanssahtelemaan! Sen hyvä muotoilu, taipuisa häntä ja erittäin hiljainen ääni mahdollistavat käytön vaikka shoppailureissulla!
Tätä hyvin muotoiltua...
Vihdoinkin nautinto ja käytännöllisyys yhdessä! Womanizer-sarjan tyylikäs suihkupää on täynnä erilaisia suuttimia, joilla veden virtaus saadaan eri tuntuisiksi vesisuihkuiksi. Kehon erogeenisille alueille, klitorikseen...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Nyt pistetään pikkarit pyörimään jaloissa – kirjaimellisesti! Tämä pikkuhousuvibraattori vie orgasmin huipulle vaikka keskellä kirkasta päivää, kun sen sujauttaa lempipikkareihin.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Hempeän pinkin värinen tuplavibraattori on kaksineuvoinen tyydyttäjä, sillä sen on toisesta päästä sulavalinjainen ja pulleapäinen vibraattori ja toisessa päässä vibraattoria on suloisesti liikettä tekevä kielen muotoinen uloke.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Ihastuttava kuulavibraattori on langattomalla kaukosäätimellä toimiva ja syvälle vaginaan ulottuva kiihotuskuula, joten voit käyttää sitä esim. G-pisteen stimulointiin. Voit käyttää kuulaa myös klitoriksen kiihottamiseen vaikka esileikin aikana.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Kaksipäinen vibraattori tyydyttää kahdesta kohtaa yhtä aikaa! Vulvallisen henkilön nautintoon tarkoitetussa vibraattorissa on sisäisesti käytettävä sauvaosa sekä kielen muotoisella ulokkeella varustettu klitoriskiihotin.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Ultratehokkaalla moottorilla varustettu vibraattori räjäyttää tajuntasi! Erityisesti klitoriksen stimulointiin tarkoitettu vibraattori sopii voimakasta värinää tarvitsevalle henkilölle.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!