Vesipohjaiset liukuvoiteet lisäävät nautintoa ja tunnetta seksissä, sooloseksissä, esileikissä ja suuseksissä. Liukuvoiteet kosteuttavat ja hoitavat kuivia limakalvoja ja ovat myös ehdoton lisä esimerkiksi yhdyntään silloin kun limakalvojen oma kosteus ei ole riittävä.
Vesipohjaisia liukasteita voidaan käyttää niin usein kuin halutaan ja ne peseytyvät iholta helposti.
Vesipohjaiset liukuvoiteet ovat ensisijainen valinta kaikkien seksivälineiden seuraksi. Esimerkiksi vibraattori luistaa limakalvoilla ja iholla huomattavasti paremmin, kun sen kanssa käytetään liukuvoidetta. Myös anaaliseksissä liukuvoide on ehdoton.
Vesipohjaisia liukuvoiteita löytyy kevyempinä ja paksumpina versioina. Paksummat vesipohjaiset liukuvoiteet luistavat pidempään ja ovat täyteläisempiä.
Anaalissa käytettävät vesipohjaiset liukuvoiteet ovat juuri näitä paksumpia liukuvoiteita, mutta ne sopivat käytettäväksi luonnollisesti myös emätinyhdynnässä.
Kaalimato Liukuvoide on esimerkki hyvin luistavasta vesipohjaisesta liukuvoiteesta, jonka hinta-laatusuhde on kohdallaan.
K-Y Jelly on täysin puhdas, vesiliukoinen, kirkas ja ärsyttämätön liukastusvoide. Tämä hieman paksumpi liukaste on helppo pestä pois vedellä.
K-Y Jelly sopii käytettäväksi mm. yhdynnässä...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Mister B:n laadukas vesipohjainen LUBE-liukuvoide sopii yhdyntään, masturbointiin, suuseksiin sekä hierontaan. Loistavan liukuvuutensa ansiosta nautit joka hetkestä!
Väritön Mister B -liukuvoide ei tahraa tai tahmaa.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Sulkijalihasta rentouttavia ainesosia sisältävä, vesipohjainen liukuvoide riittoisassa ja kätevässä pumppupullossa. Anaaliseksiin tarkoitettua liukuvoidetta on helppo annostella ja isosta pullosta riittää läträttävää pitkäksi aikaa.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Valuta kumppanisi iholle tuoksuvaa, maistuvaa ja lempeästi lämmittävää I Love You -hierontaliukastetta ja anna hänelle sensuelli hieronta. Hivele ja hiero lihaksia ja intiimejä sopukoita...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Haluatko tehdä anaaliseksistä entistä miellyttävämpää ja nautinnollisempaa? Tämä laadukas ja turvallinen liukuvoide tarjoaa täydellisen luiston ja mukavuuden. Saksalainen laatuliukuvoide hemmottelee limakalvoja...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Stimuloiva ja vesipohjainen Skins Excite-liukuvoide on koostumukseltaan kevyt ja silkkisen sileä – ripauksella kiihottavaa kipinöintiä! Liukuvoiteeseen on lisätty luonnollisia ainesosia, jotka tekevät siitä hellästi kihelmöivän.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Vesipohjainen erityisesti anaalikäyttöön tarkoitettu täyteläinen ja laadukas liukuvoide. Sen paksuhko koostumus liukastaa riittävästi eikä se valu vääriin paikkoihin.
Tämä laadukas saksalainen anaaliliukuvoide on koostumukseltaan pehmeää ja ihanan paksua.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Ihanasti tuoksuva ja maistuva EasyGliden kirkas liukuvoide sopii kaikenlaisiin petipuuhiin. Tämä suuseksiinkin soveltuva liukuvoide maistuu reilusti ruusulle ja sen maussa vivahtaa myös ihana ylellinen shampanja.
Laadukas vesipohjainen EasyGlide-liukuvoide tarjoaa tyydyttävää...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Huippulaadukas ja pitkäkestoinen JO-makuliukuvoide on valmistettu puhtaista kasvipohjaisesta glyseriinistä eikä se sisällä lisättyä sokeria tai keinotekoisia makeutusaineita. Liukuvoidetta voidaan huoletta nuolla iholta ja intiimialueilta.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Ainoa vesipohjainen liukuvoide, jonka koostumus on kuin silikonipohjaisella! Nyt lisää seksuaalista nautintoa tällä täyteläisellä ja pitkäkestoisella liukuvoiteella!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Erityisesti anaaliseksiin tarkoitettu liukuvoide on mukavan paksua ja täyteläistä. Se antaa kiihottavaa, pitkäkestoista luistoa ja pysyy siellä missä pitääkin!
Ouchin vesipohjainen liukuvoide on väritöntä...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Ota herkullinen, vesipohjainen Water Glide -makuliukuvoide mukaan eroottisiin hetkiin ja nautiskele ihania makuja kumppanisi vartalolta! Onko valintasi aistikas vaniljajäätelö...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Nauti luonnonmukaisista anaali-iloista tämän liukuvoiteen seurassa! Tämä hieman täyteläisempi, 100% vegaaninen, vesipohjainen liukuvoide on ekologinen valinta!
Korkealaatuinen, pehmeä ja pitkään luistava...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Herkullisen tuoksuinen liukuvoide kihelmöi kiihottavasti limakalvoilla ja tuo uudenlaisia tuntemuksia seksiin! Tämä ihanan täyteläinen, vesipohjainen liukuvoide pysyy siellä mihin sitä laitat!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Pitkään liukuva, vesipohjainen hierontaliukaste sopii sekä vartalon hierontaan, että seksiin. Hennosti tuoksuva, laadukas hierontaliukaste kosteuttaa intiimialueita ja koko vartaloa.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Vesipohjainen paksu ja jellymäinen geeli sopii vaativaan fistaukseen ja pitkäkestoiseen anaaliseksiin. Fistausgeeli on riittoisassa ja jykevässä 500 ml:n muovipurkissa.
Maidonvalkea geeli ei väsy kesken leikin.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Jo kosketuksesta lämpenevä JO liukuvoide antaa kiihottavaa lisää seksiin! Liukuvoide sisältää kaikki vesipohjaisen liukuvoiteen erinomaiset ominaisuudet ja vielä enemmänkin, kokeile ja nauti!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Syntisen herkullinen, mansikanmakuinen liukuvoide tekee suuseksistä kiihottavampaa ja jännittävämpää.
Frenchkiss on vesipohjainen liukuvoide jota on turvallista nuolla ja niellä. Sopii myös käytettäväksi kondomin kanssa.
I LOVE YOU! Osoita rakkautesi näillä ihanilla hierontaliukasteilla! Anna lahjaksi tai hemmottele omaa kumppaniasi.
Tämä ihana monipakkaus sisältää 3 erimakuista ja -tuoksuista, lämmittävää hierontaliukastetta: meloni-vadelma...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Nyt saa ruiskia mälliä! Tässä on tuubillinen pornoleffoista tuttua tekospermaa kotikäyttöön eikä kenenkään tarvitsee vielä tulla! Vesipohjainen Porn Sperm -tekosperma sopii monenlaisiin seksi- ja roolileikkeihin sekä liukasteeksi...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Ihanan paksu, täyteläinen ja loistavasti liukuva liukuvoide tekee anaaliseksistä kertaheitolla miellyttävämpää! Anaali itsessään on kuiva, joten se tarvitsee avukseen hyvää ja täyteläistä liukuvoidetta...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Vesipohjainen JO Gelato Makuliukuvoide tuo herkulliset jäätelömaut makuuhuoneeseenne! Tee kumppanistasi makuhermojasi kiusoitteleva jälkiruoka, jonka parissa voit herkutella mielin määrin!
Turvallinen...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Raikkaan mintun tuoksuinen, täyteläinen liukuvoide saa aistit herkistymään entisestään! Levitä sitä intiimialueille ja tunne kiihottava viileys ja jännittävä kihelmöinti.
Pitkäkestoisesti liukastava...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Pieni ja näppärän kokoiseen pumppupulloon pakattu vesipohjainen liukuvoide on kätevää kuljettaa mukana - vaikka käsilaukussa! VIVE:n miellyttävä liukkari tuo seksiin luistoa ja lisää nautintoa.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Fist It -sarjan, vesipohjainen anaaliliukuvoide rentouttaa sulkijalihasta ja tekee anaaliseksistä todella nautinnollista. Miedolle mentholille tuoksuva ja väriltään valkoinen liukuvoide tuo seksiin uudenlaisia tuntemuksia ja kiihottavaa nautintoa.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Anna kumppanillesi suloisesti lämmittävä ja sensuelli, huumaavan tuoksuinen ja ihanan makuinen hieronta! Body Kiss -hierontaliukaste sopii perinteiseen ja eroottiseen hierontaan, yhdyntään ja suuseksiin.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Vesipohjainen Shunga Toko Organica on laadukas ja luonnollinen liukuvoide pitkäkestoisiin nautinnon hetkiin! Tämä luomuliukuvoide on valmistettu sertifioiduista, luonnonmukaisesti tuotetuista ainesosista.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Fist It -sarjan, vesipohjainen anaaliliukuvoide sisältää sulkijalihasta rentouttavia ainesosia tehden anaaliseksistä miellyttävää ja nautinnollista. Miedolle mentholille tuoksuva ja väriltään valkoinen liukuvoide tuo seksiin uudenlaisia tuntemuksia ja kiihottavaa nautintoa.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Miehen kestävyyttä lisäävä vesipohjainen liukuvoide sopii käytettäväksi yhdynnässä ja seksivälineiden kanssa. Ginkgo (Neidonhiuspuu) -uutetta sisältävä liukuvoide lisää verenkiertoa peniksessä.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Erittäin laadukas, uuden sukupolven vesipohjainen liukuvoide antaa todella aidon ja luonnollisen kaltaista kosteutta seksiin. Sen tuoma pitkäkestoinen ja luonnollinen liukkaus ja lisäkosteus tekevät yhdynnästä miellyttävämpää...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!JO H2O -liukuvoide tarjoaa täyteläisen, pitkäkestoisen ja silkinpehmeän liukuvuuden, joka tekee intiimeistä hetkistä entistä nautinnollisempia. Vaikka kyseessä on vesipohjainen liukuvoide...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tuntoaistin herkkyyttä vähentävä ja viilentävää, mentolia sisältävää liukuvoidetta voidaan käyttää missä vartalon osassa tahansa. Vesipohjainen liukuvoide soveltuu esimerkiksi anaaliseksiin...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Keksin tuoksuinen liukuvoide on täydellinen valinta, kun haluat lisätä hauskuutta ja makeutta intiimeihin hetkiin. Vesipohjaisen makuliukuvoiteen makeus ja keksin tuoksu tekevät siitä ihanteellisen valinnan erityisesti suuseksiin.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Ihoa ja limakalvoja suojaava sekä vahvistava liukaste. Vesipohjainen liukuvoide sisältää limakalvoja intensiivisesti kosteuttavia ainesosia. Liukaste muodostaa näkymättömän ja suojaavan kalvon iholle ja limakalvoille.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Todellakin Oh yes, yes, yessss! Tämä liukuvoide tekee seksistä entistä nautinnollisempaa! Kätevässä pumppupullossa oleva, vesipohjainen liukkari sopii kaikenlaiseen seksiin ja seksivälineiden seuraksi.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Paksumpi ja erittäin luistava liukuvoide sopii erityisesti peppuseksiin. Tätä liukuvoidetta ei tarvitse koko ajan lisäillä!
Shots Lubes & Liquids tuotesarjan...
Ihanan täyteläinen, herkällekin iholle sopiva, erityisesti anaaliseksiin tarkoitettu vesipohjainen liukuvoide. Tämä vegaaninen anaaliliukuvoide sisältää laadukkaita, ihoa hoitavia ainesosia mutta ei mitään ylimääräistä.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Ihanan paksu, täyteläinen ja loistavasti liukuva liukuvoide tekee anaaliseksistä kertaheitolla miellyttävämpää! Anaali itsessään on kuiva, joten se tarvitsee avukseen hyvää ja täyteläistä liukuvoidetta...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tavallista paksumpi, vesipohjainen liukuvoide kätevässä pumppupullossa. Liukuvat ominaisuuden pitkään säilyttävä liukuvoide pesetyy helposti iholta. Tämä liukkari sopii erityisesti anaaliseksiin ja se toimii täydellisesti myös kaikenlaisessa seksissä.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tätä vesipohjaista liukuvoidetta on helppo annostella juuri sinne missä sitä tarvitaan eniten. Kapealla nokalla varustetusta pullosta voit annostella liukuvoidetta esimerkiksi virtsaputken suulle (mm. sondeja ja penisplugeja käytettäessä)...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!