Tällä penisjatkolla saat eläimellistä ulkonäköä, reilusti lisäpituutta sekä -paksuutta penikseesi. Kimmoisa, venyvä ja kaunis penisjatko on miellyttävä käyttää ja sen avulla pystyt toteuttamaan fantasiamaailmaan liittyviä eroottisia hetkiä miellyttävällä tavalla.
Nestemäisestä lääketieteellisen tason silikonista valmistettu huippulaadukas penisjatko muistuttaa ulkoasultaan lohikäärmeen penistä. Penisjatkon pinnassa on sekä imukuppeja että aaltomaisia suomuja.
Kaunis fuksia-pinkki liukuväri hohtaa hieman helmiäisenä. Yksikään Monstar 10 tuote ei ole väritykseltään täysin samanlainen, sillä valmistusvaiheessa nestemäinen väri sekoittuu yksilöllisesti.
Hajuton silikoni on käytössä erittäin miellyttävä ja vesitiivis. Koska tuote venyy hyvin, se mahtuu halkaisijaltaan max. kahdeksan (8) senttiä paksulle penikselle. Terskaosassa on jatkopala, jolla saadaan omaan penikseen lisäpituutta noin viisi (5) senttiä. Penisjatkon kannassa on kiveksille oma rengas, jonka läpi kivekset pujotetaan ja se pitää sleeven paikallaan käytön aikana. Kivesrengas venyy halkaisijaltaan aina 14:sta senttiin saakka.
Pese tuote miedolla saippuavedellä ja taputtele kuivaksi nukkaamattomalla liinalla. Käytä tuotteen kanssa vesipohjaisia liukuvoiteita.
Todellakin Oh yes, yes, yessss! Tämä liukuvoide tekee seksistä entistä nautinnollisempaa! Kätevässä pumppupullossa oleva, vesipohjainen liukkari sopii kaikenlaiseen seksiin ja seksivälineiden seuraksi.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Vesipohjainen ja täyteläinen, nautinnollisiin peppuleikkeihin tarkoitettu Just Glide Anal liukuu pitkään ja lisää kiihottavaa nautintoa.
Koska anaalialueella ei ole minkäänlaista luonnollista liukastetta...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Etsitkö vesipohjaista liukuvoidetta, joka tarjoaa pitkäkestoisen ja luonnollisen tuntuisen liukuvuuden? Fleshlube Water on huippulaadukas, vesipohjainen liukuvoide, joka sopii erinomaisesti masturboinnin, yhdynnän ja seksivälineiden kanssa käytettäväksi.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Kun herkkunälkä ja himotus iskee yhtäaikaa, Candy Shop -makuliukkari auttaa! Tämän ihanan, kalorittoman herkun nauttiminen ei tuo huonoa omaatuntoa vaan lisää liukkautta ja kiihkeitä hetkiä molemmille!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!100% vegaaninen, vesipohjainen Just Glide Bio -liukuvoide on ekologinen valinta! Korkealaatuinen, pehmeä ja pitkään luistava luomuliukuvoide helpottaa emättimen kuivuutta ja tuo lisää nautintoa.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Liity Matoklubiin ja tienaa! Klubilaiset saavat 20 kredittiä hyväksytystä asiallisesta arviosta tai kysymyksestä.