Ilmainen toimitus aina yli 60€ tilauksiin!

Seksifantasiat

Valveajan eroottiset mielikuvat ovat fantasioita, jotka esiintyvät itsenäisinä, kohteesta riippumattomina unelmina tai liittyvät johonkin todelliseen henkilöön. Fantasiat ilmenevät tyypillisesti itsetyydytyksen yhteydessä tai eroottista kumppania ajatellessa. Naisista ja miehistä 95 %:lla on todettu olevan eroottisia fantasioita.

Miksi seksifantasioita on olemassa?

Eroottiset fantasiat voivat toimia seksuaalisen kiihottumisen ja mielihyvän lähteinä, joko ilman fyysistä sukupuolikäyttäytymistä tai masturbaation tai yhdynnän yhteydessä. Virtasen (2001) kirjassa mainitun tutkimuksen (Leitenberg ja Henning, 1995) mukaan fantasioiden avulla voidaan myös hallita vähemmän kiihottavia tai negatiivisia sukupuolitilanteita, jolloin ne toimivat ahdistusta lievittävänä tekijänä. Fantasiat mahdollistavat myös kiellettyjen impulssien ja tabujen käsittelyn, esimerkiksi masturbaation yhteydessä. Fantasia mahdollistaa myös sukupuoliroolien ja orientaation ylittämisen. (Virtanen, 2001.)

Kontula & Haavio-Mannilan (1997) teoksessa Intohimon hetkiä todetaan useiden ihmisten hakevan kiihottumista eri tavoilla kuten pornografisten tuotteiden, mekaanisen ärsytyksen tai fantasioiden avulla. Fantasioita koskevissa tutkimuksissa on havaittu, että seksuaalisesti aktiivisilla ja tyytyväisillä ihmisillä on enemmän fantasioita kuin seksuaalisesti passiivisemmilla ihmisillä.

Seksifantasia voi pohjautua muistoon, olla jotain luettua, nähtyä tai koettua. Seksifantasia on jotain, minkä ihminen tekee ajatuksissaan uudestaan kuitenkin eri näkökulmasta.

Tutkimustietoa

Nämä asiat ovat tärkeimpiä suomalaisille seksissäNäissä paikoissa suomalaiset masturboivatTutkimus - joka neljäs suomalainen puhuu tuhmia puhelimessaSuomalaiset ovat kokeilunhaluista seksikansaaParinvaihto kiinnostaa - yli kymmenes suomalaisista kiinnostunut kokeilemaanSuomalaiset innostuivat sitomisen ja piiskaamisen saloistaJoka viides suomalainen on lempinyt julkisilla paikoillaNämä asiat sytyttävät suomalaisten seksihimotSeksi parantaa suomalaisten unenlaatua ja lähes jokainen näkee seksiuniaNämä ominaisuudet tekevät suomalaisesta seksikkään - miesten ja naisten näkemyksissä eroavaisuuksiaVain kolme prosenttia suomalaisista harrastaa seksiä velvollisuudentunnosta - mieltymyksistä ollaan valmiita joustamaanYli 10 prosenttia suomalaisista on kiinnostunut kokeilemaan peppuseksiä - näillä vinkeillä eka kerta onnistuuTämä on suomalaisten inhokkiseksiasentoYli 40 prosenttia suomalaisista on yllättänyt jonkun seksipuuhistaLähes puolet suomalaisista kuuntelee musiikkia seksin aikana vähintään silloin tällöinSuomalaisia kiihottaa masturboidessa videot, kuvat, porno sekä mielikuvatSeksuaaliterapeutin vinkit viiteen yleiseen seksielämän ongelmaanKaalimato.com selvitti suomalaisten suosituimmat seksifantasiat - kolmen kimpasta haaveilee jopa yli neljännesKumppanin ammatin viehättävyysVajaa viidennes suomalaisista on toteuttanut omia seksifantasioitaanUskalluksen puute estää suomalaisia toteuttamasta fantasioitaan Suomalaisten toteuttamista fantasioistaItäsuomalaiset ovat tyytyväisimpiä seksielämäänsä, pohjoissuomalaiset toteuttaneet eniten omia fantasioitaanSeksivälineiden omistajilla peitto heilunut pandemian aikana muita suomalaisia useammin Kuka saa ja kenelle annetaan
Näytä lisää

Seksifantasian tunnusmerkkejä:

  • Se ei koskaan täysin muistuta todellisuutta.
  • Fantasian aikana ihminen on aina tietoisessa tilassa.
  • Seksifantasioissa on aina jotain salaista ja yksityistä.
  • Fantasiat voivat olla keino kuvitella itsemme myös sellaisiksi, joita todellisuudessa emme ole.
  • Fantasioissa ihminen voi ikään kuin lentää vapaana mielikuvamaailmassa.
  • Fantasioissa ihminen voi tuoda ilmi piilossa olevia puoliaan, joita hän ei uskalla tuoda ilmi jokapäiväisessä elämässä.

Onko naisten ja miesten fantasioissa eroja?

Erään tutkimuksen mukaan 46% naisista fantasioi lisätäkseen seksuaalista kiihottumisen tilaa, 22% naisista fantasioi lisätäkseen partnerin viehättävyyttä ja 5% fantasioi poistaakseen ikävää ja yksitoikkoisuutta. Naisilla on havaittu olevan noin 15 erilaista teemaa seksifantasioissaan. Niitä nainen voi yhdistellä, lisätä niihin erilaisia aineksia ja/tai valita muutaman suosikin, jotka nähdään useimmiten samanlaisina uudestaan ja uudestaan.

Mitä fantasiat sitten naiselle merkitsevät? Tutkimusten mukaan naisten fantasiat lisäävät itsetuntoa, viehättävyyttä, kiinnostusta seksiin ja seksuaalista halukkuutta. Ne avustavat orgasmin saantia, tyydyttävät uteliaisuutta, poistavat stressiä ja jännitystä sekä ylläpitävät mukavia muistoja. Fantasiat toimivat myös selviytymiskeinoina huonoista kokemuksista. Naisten fantasioissa tunteet ja romantiikka ovat suuremmassa roolissa kuin miesten fantasioissa. 

Naisten fantasioita itsetyydytyksessä:

  • yhdynnästä ystävän tai nykyisen rakastajan kanssa (80%)
  • yhdynnästä täysin vieraan kanssa (21%)
  • osallistumisesta ryhmäseksiin tai sen sivusta seuraamisesta (18%)
  • vietellyksi tulemisesta (28%)
  • kanssakäymisestä, johon liittyy voimankäyttö (14%)
  • seksistä saman sukupuolen kanssa tai seksin sivusta seuraamisesta (11%)

Miehillä eräs seksifantasioiden erityispiirre on niiden spontaanius. Miehen fantasian voi laukaista kadulla kävelevä nainen tai kokoushuoneessa istuva työtoveri. Miesten seksifantasiat keskittyvät naisia enemmän seksuaaliseen toimintaan ja sukupuolielimiin. Miesten fantasiat ovat myös erittäin visuaalisia ja miehet myös kiihottuvat fyysisesti fantasioistaan. 

Miesten seksifantasiat kestävät lyhyemmän aikaa kuin naisten seksifantasiat. Miehet fantasioivat myös naisia enemmän seksuaalisesta kanssakäymisestä vieraan henkilön kanssa. Myös fetissit voivat kuulua osaksi seksifantasioita. Useiden tutkimusten mukaan miehet myös fantasioivat määrällisesti enemmän kuin naiset. Tämä selittyy sillä, että mitä enemmän henkilöllä on testosteronia sitä yleisimpiä fantasiat näillä henkilöillä ovat.

Miesten fantasioivat itsetyydytyksessä:

  • suuseksistä
  • siemennesteestä
  • anaaliseksistä
  • ryhmäseksistä
  • sadomasokismista
  • seksistä samaa sukupuolta olevan kanssa
  • pukeutumisesta naisen vaatteisiin ja naisena olemisesta

Osa ihmisistä, niin naisista kuin miehistäkin, ei hyväksy fantasioitaan. Osa kokee ne hyvin hämmentävinä. Hämmentäviksi fantasian voi tehdä yksilön itsensä sen ns. ”epänormaaliksi” luokittelu. Seksifantasioissa voi olla erittäin rajujakin ja yksilölle todellisuudesta poikkeavia asioita ja piirteitä. Fantasian syntyminen tilanteessa tai paikassa, jota yksilö pitää sopimattomana, voi myös luoda hämmennystä ja fantasia voidaan kokea negatiivisena, vaikka se kiihottaakin.

Kannattaako seksifantasia toteuttaa?

Osa ihmisistä haluaa toteuttaa fantasiansa ja osa haluaa pitää ne visusti osana mielikuvitusmaailmaa. Fantasian toteuttaminen ei aina ole yksiselitteistä. Todellisuus ei välttämättä vastaa kiihottavaa ja nautinnollista mielikuvaa. Negatiivisen kokemuksen jälkeen fantasia menettää merkityksensä täysin.

Niin naisilla kuin miehilläkin fantasiat ovat yksilöllisiä ja ne voivat vaihdella sukupuolesta ja yksilöstä riippuen suuresti. Fantasioita ei tarvitse jakaa kenenkään kanssa ja yleisesti ottaen ollaan sitä mieltä, ettei ainakaan sitä herkullisinta fantasiaa kannata paljastaa kenellekään. Fantasiat ovat ihmisen yksinoikeutettu mahdollisuus tehdä seksuaalisuudesta moniulotteisempi, turvallisesti. On myös hyvä muistaa, että fantasioiminen ei ole pettämistä. 

 

Lähteet:
Heusala, K. 2001. Naisen seksuaalisuus. 4. uud. p. Helsinki: Like.
Heusala, K. 2003. Miehen seksuaalisuus. 3. p. Helsinki: Like.
Kontula, O. & Haavio-Mannila, E. (toim.). 1993. Suomalainen Seksi. Tietoa suomalaisten sukupuolielämän muutoksesta. Helsinki: WSOY.
Virtanen, J. 2001. Kliininen Seksologia. Helsinki: WSOY.

 


Moi Annu, Olen Bi ja minua on nyt vähän aikaa kiihottanut se että tyttöystäväni yhtyisi minuun Strp-on:lla. Pitäisikö minun kysyä sitä häneltä vai onko se liian outoa?Hei. Olen 35v naimisissa oleva mies jolla on kolme poikaa. Eli onko ihan normaalia että välillä tykkään kun miehet suoraan sanottuna panee mua anaaliin jos vaimoni ei tiedä? Välillä kun olen kotona yksin niin leikin vaimoni dildoilla ja joskun hyvin harvoin vaimonikin tuuppaa mua aanukseen...hei.. mua on monesti alkanut siskoni kiihottaa varsinkin kun se useesti kävelee ja rintsikoissa silloin kun ollaan kaksin kotona,,,molemmat ollaa yli 18 vuotiaita,,saako syyytteen jos siskoni ehdotuksesta kokeillaan harrastaa yhdyntää kaksin.Hei, minulla on sellainen kysymys että vaikka olen seurustellut jo pitkään, niin miksi minua kiinnostaa erittäin pervot fantasiat? kuten "puoläiti,kaverit,tyttöystävän kaverit" siis fantasioissa...Hei Annu! Olen 31 vuotias perheellinen mies näin internetissä videon jossa naiset pissaavat julkisilla paikoilla kaikkien nähden se rupesi kiihoittamaan minua kovasti ja oli pakko tyydyttää itseni.Moi Annu Tykkään masturboita ulkoilmassa onko tämä jotenkin erikoista vai harrastaako muutkin tälläistä on vain jotenkin jännittävää masturboida kivikovaa kalua ulkosalla. Hei Kysymykseni koskee fetissiä. Olen jotenkin fetissoitunut naisystäväni naisellisuuteen.Eniten kiihotun huulipunasta. Rakastan huulipunan tuoksua ja makua ja tietysti punattujen huulien katsomista ja pussailua...Hei!Minulla on erittäin kiusallinen fetissi.Pidän naisten pieruista! Ja tämä koskee kaikkien muiden pieruja kun oman avovaimoni. Monesti esim. kaupungilla ollessani mietin...moi haluaisin et samalla ku panen naista niin joku panisi minua takaapäin onko se normaalia. t jukkaHei..Olen 33 mies ja olen aika kokenutkin seksin suhteen mutta eräseen asiaan haluaisin sinun milelipiteesi..Hei,Annu, olen 47.v mies ja elän ilman parisuhdetta, olen itsetyydyttäjä, pidän siitä todella paljon. Masturboin joskus jopa kolme kertaa päivässä.Ongelmana on nyt kalun varressa tuntuva kipu tai ihon ärsytys... onko takamuksen/perä-aukon nuoleminen normalia käytöstä vai onko se vaan jokin fetissi?
Näytä lisää Annun palsta